Pohjois-Irlannin koillisrannikolla sijaitseva UNESCOn maailmanperintökohde Giant's Causeway on noin 40 000 yhteen liittyneestä basalttipylväästä koostuva nähtävyys. Tällä voi vain ihmetellä miten mutterimaisia nämä pylväät ovat. Pääasiassa kuusikulmaisista pylväistä koostuva kalliomuodostelma on saanut alkunsa 50–60 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta tulivuoren purkauksesta ja siitä syntyneestä laavavirrasta.Giant's Causewaylta jatkoimme matkaa kohti Carrick-a-Rede Rope Bridgen kuuluisa köysisiltaa. Silta yhdistää mantereen ja pienen Carrickarede-saaren. Sillan pituus on 20 metriä ja on 30 metrin korkeudessa. Silta on lähinnä matkailukohde ja se on avoinna ympäri vuoden (säävaraus). Parkkipaikalta sillalle vei polku ja kävellessä ei voinut kuin ihailla jylhiä rantoja.
Blogissani on enemmän kuvia kuin tekstiä. Ei siis pitkiä tarinoita vaan lyhyitä kuvauksia kohteista. Ulkomaanmatkat suuntautuvat aina Eurooppaan ja melko usein Hollantiin tai Irlantiin. Lempikaupunkejani ovat Amsterdam ja Dublin. Tosin aina ei tarvitse mennä ulkomaille. Kiinnostavia paikkoja löytyy myös kotimaasta. Minusta on mukavaa katsella nähtävyyksiä, kierrellä puistoissa, kävellä kaupungilla, piipahtaa sisustusliikkeisiin tai kahviloihin. Tervetuloa mukaan!
Giant's Causeway ja Carrick-a-Rede köysisilta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt selvisi, mistä blogisi otsikkokuva on kuvattu :)
VastaaPoista