Amsterdamin nähtävyyksiä

Marraskuussa matkani suuntautui Amsterdamiin. Siellä riittää katseltavaa. Museoita on paljon ja tällä kertaa vierailin Käsilaukkumuseossa, Willet-Holthuysen museossa ja Timanttimuseossa. Kävin myös Euroopan kauneimmassa tallikahvilassa.


Polkupyörä on suosittu kulkuväline tässä kaupungissa ja sillä minäkin liikuin. Piti vain olla tarkkana mihin sen jätti, jotta löysi omansa kaikkien pyörien joukosta. 
 

Polkupyöriä myös koristellaan yksilöllisiksi. Enkä yhtään ihmettele sitä. Helpottaa varmasti polkupyörän löytymistä esimerkiksi polkupyöräparkkitalossa.















Laukkumuseo on yksityinen museo, jossa laaja valikoima laukkuja eri aikakausilta. Sisäänkäynnin yhteydessä on myös laukkumyymälä.

















Vanhimmat laukut ovat kolmannessa kerroksessa. 





Laukkuja 1900-2000 luvulta sai ihailla toisesta kerroksesta ja ensimmäisessä kerroksessa oli sekä uudempia että Vintage-laukkuja.









Laukkujen lisäksi myös talo itsessään on upea. 


Kierroksen jälkeen oli mukava nauttia iltapäiväteetä museon kahvilassa.

















Willet-Holthuysen museo on kanaalin varrella. Talon kolme kerrosta ovat avoinna yleisölle. Sisäänkäynti on muutama porras katutasosta alaspäin eli tulimme sisään ovesta, josta kulki aikoinaan palvelusväki. Tässä kerroksessa on mm. keittiö. Talon takana on upea muotopuutarha.




Valaistus luo entisajan tunnelmaa tähän upeasti kalustettuun asuntoon.
Kalusteet tummaa puuta ja seinissä samaa tapettia kuin sohvassa ja nojatuoleissa.






























Antiikkihuoneen ikkunoissa on 
lasimaalaukset.
































Vierailu Timanttimuseossa antaa paljon tietoa timanttien synnystä. Esillä on upeita koruja ja timantteja. Viereisessä rakennuksessa on mahdollisuus seurata timantin hiontaa. 





Myynnissä on myös melko arvokkaita timanttikoruja. Kalleimmat taisivat olla yli 40 000 euroa. 

Turistimyymälässä oli edullisempaakin esinettä.










Euroopan kaunein tallikahvila

Vondelparkin koillisosan lähellä, kapealla kadulla on De Hollandsche Manege eli kuninkaallinen maneesi. Siellä on hevostalli ja kaupunkilaisten ratsastuskoulu. Tallikahvila on toisessa kerroksessa.


Sisäänpääsymaksuun sisältyy kahvi tai tee ja pieni keksi. Lapset saavat limsaa. Kahvilan herkkutarjonta on vähäinen, mutta silmänruokaa riittää. Kahvilan parvelta voi ihailla maneesin upeita ratsuja ja menneen ajan loistoa. Kaksi kertaa kuukaudessa on ratsastusnäytös.

2 kommenttia:

  1. Olet käynyt mielenkiintoisissa museoissa Amsterdamissa. Ihania käsilaukkuja ja koruja! Pitääpä muistaa käydä käsilaukku- ja timanttimuseossa, kun seuraavan kerran matkustan Amsterdamiin.

    VastaaPoista
  2. Amsterdamissa riittää nähtävää. Ystäväni antoi minulle vinkin käsilaukkumuseosta.

    VastaaPoista